Olin eilen piipahtamassa Helsingin käsityömessuilla. Valitettavasti ei minulla ollut aikaa olla siellä kuin 1,5 tuntia, mutta hyvä sekin. Kiertelin sen siten pikasilmäily- periaatteella ja jotain pientä ostinkin. Mukava oli nähdä kaikkea ja jotenkin ihmeellisesti nuo lanka- paikat vetivät minua eniten. Ensi viikonloppuna on Tampereella Käsityömessut ja niitä odotan innolla. Siellä minulla pitäisi olla käytössä koko perjantaipäivä eli ehdin rauhassa katsella ja ihmetellä sekä inspiroitua. Sitä odotellessa....

Valmistakin on tullut käsityösektorilla, vaikka viime viikolla oli yhden lapseni 11 v synttärit ja niitäkin piti järjestää ja vähän kotia siivota, ettei vieraat pökerry ovella. Olen neulonut parit lapaset ja eilen tein juna- ja bussimatkoilla yhden huivin. Kuvat tulevat heti kun mahdollista.

Mukavaa Isänpäivää kaikille, niin isille, isällisille kuin isättömillekin. Pitäkää huolta itsestänne!