Upeita kesäpäiviä on ollut jo monta ja lisää on luvassa! Tässä on pari kuvaa meidän pihasta, ekassa on minun lempikukkia, nämä Iirikset ovat siirtyneet meidän mukana kodista kotiin. Alkujaan nämä ovat minun lapsuuden kodista, jonne ne ovat tulleet naapurin puutarhasta, iäkkäiltä sisaruksilta. Aina kun katson näitä, muistan äitini, joka siirtyi ajasta iäisyyteen jo 9 vuotta sitten, valitettavasti!

Tämä kuva on etupihalta vähän laajemmin:

KYH- työt etenevät. Tässä on kuvattuna KYH 15 Tiskirätti, lankana Bommix Bamboo sekä KYH 20 Tiskikukka, lankana myös Bommix Bamboo. Näitä kukkia olisi ollut valmiina kaksi muutakin, mutta empä huomannut kuvata niitä... no, myöhemmin :)

Eli tuo Tiskikukka on kukan mallinen tiskirätti. Ohje löytyy netistä tintin luomuksista (osoite unohtunut, mutta löytyy googlettamalla).

Maanantaina tuli talviturkkikin heitettyä mereen, kyllä virkisti melkoisesti tuo uiminen. Eilen ja tänään päivällä olen kestinnyt vieraita, kun jälleen yksi vanheni meillä. Näitä juhlia riittää nyt kesällä meillä noin parin viikon välein, tuleepahan edes silloin vähän siivottua ;) Tänään olin Raumalla tekemässä yhden haastattelun ja voi että oli ihana reissu! Oli kyllä rattoisa ilta!

KYHejä on vielä keskeneräisiä, mutta silti uusia suunnitelmia on jo mielessä, uskomatonta... Myös nuo ristipistot polttelee, vanhoja on kesken, uudet ihanat mallit odottaa ja lisäksi on muitakin suunnitelmia... Ja edelleen vain se 24 tuntia vuorokaudessa. Ja tämä kodin "kohennuskin" (lue:tyhjentäminen ja järjestäminen) odottaa tekijäänsä... No, onneksi päivät on kuitenkin peräsin, ei päällekkäin!

Oikein ihania ja nautinnollisia kesäpäiviä jokaiselle teistä!!!